Koulu
sitten alkoi taas, neljän lomapäivän jälkeen. Heti aamusta fysiikkaa,
sain toimia ajanottajana, kun heiluttelimme ketjua edestakaisin. Sitten
harjoittelimme kuvaajan piirtämistä ihastuttavien tehtävien merkeissä,
joihin en jaksanut käyttää rajoittunutta aivokapasiteettiani. Tunnin
piti opetusharjoittelija ja meidän oikealla maikallahan oli runsaasti
aikaa opastaa meitä kädestä pitäen. Hyppäsin melkein kattoon, kun se
yhtäkkiä ilmestyi taakseni ja arvaahan sen, etten minä mitään tehtäviä
tehnyt vaan kirjoittelin omia juttujani. Yritin niitä sitten hädissäni
peitellä tekstejäni, ei ainakaan maikka sanonut niistä mitään, näki tai
ei. Se vain selitti, että: "sullakin tulee tämä miinus tämä jaettuna
tuo miinus tuo". Riiight, I understand.
Fysiikan tunnin jälkeen oli matikan kokeen palautus. Olin melko varma,
että joutuisin uusimaan koko hevonkakin, en meinaan ole koskaan ollut
hyvä matikassa. Ala-astekin meni vitosten kanssa, yläasteella sain
peräti kuutosia. Katsoin ensin, että sain koko kokeesta viitosen, mutta
rupesin siinä sitten tarkemmin katselemaan ja se jättimäinen viitonen
olikin vain yhden tehtävän pistemäärä. Kaikista tehtävistä oli
mahdollisuus saada max. 6 pistettä. Rupesin sitten kääntelemään niitä
papareita ja ihan ensimmäisellä sivulla komeilikin punakynällä
piirrustettu 8½! :D Olin ihan "WTF!!!111OMFG!!!111". Hyvä etten
huutamaan ruvennut. Nyt olen pirunmoisen ylpeä itsestäni, ensimmäinen
matematiikan koe lukiossa ja sain kasi puolen. :D
Matikan tunnin (geometriaa, yyh) jälkeen olisi ollut vielä äikän tunti, mutta päätin, että vatsani on kipeä (oli
se, oikeasti ja äikän kotitehtäväkin liittyi jotenkin puheviestintään,
niin vatsakivut vain pahenivat, for good reason. Inhoan
puheviestintää...). Niinpä soitin äidille ja kerroin tulevani
kotiin. Se oli kyllä harvinaisen ymmärtäväinen, vaikka vähän arvelikin,
että "se taisi olla lorvikatarri (vai kattari? well, anyways) joka
iski". Ee, rakastan äiskääni. :D
Huomenna on englantia, mulla on tällä kurssilla maikkana
ryhmänohjaajani, niin se on vähän... miten sen nyt sanoisi... ää... No
se kuitenkin kiusaa mua vähemmän kuin muita. Yeah, open lellikki. ;>
Mutta tykkään kuitenkin, varsinkin kun Minna istuu vieressäni. :D Ei
ainakaan tule tylsää, kuten viime viikkoinen tunti todisti. Meidän piti
täyttää puhekuplia. Saatiin aikaan jotain tälläistä:
Kaksi miestä vuoristossa, toinen sanoo: "I think we are lost..." johon
toinen vastaa "No shit." Mutta ei se kuulosta nyt yhtään hauskalta. Oli
se kuiteskin. :D
keskiviikko, 7. joulukuu 2005
Kommentit