Koulu sitten alkoi taas, neljän lomapäivän jälkeen. Heti aamusta fysiikkaa, sain toimia ajanottajana, kun heiluttelimme ketjua edestakaisin. Sitten harjoittelimme kuvaajan piirtämistä ihastuttavien tehtävien merkeissä, joihin en jaksanut käyttää rajoittunutta aivokapasiteettiani. Tunnin piti opetusharjoittelija ja meidän oikealla maikallahan oli runsaasti aikaa opastaa meitä kädestä pitäen. Hyppäsin melkein kattoon, kun se yhtäkkiä ilmestyi taakseni ja arvaahan sen, etten minä mitään tehtäviä tehnyt vaan kirjoittelin omia juttujani. Yritin niitä sitten hädissäni peitellä tekstejäni, ei ainakaan maikka sanonut niistä mitään, näki tai ei. Se vain selitti, että: "sullakin tulee tämä miinus tämä jaettuna tuo miinus tuo". Riiight, I understand.

Fysiikan tunnin jälkeen oli matikan kokeen palautus. Olin melko varma, että joutuisin uusimaan koko hevonkakin, en meinaan ole koskaan ollut hyvä matikassa. Ala-astekin meni vitosten kanssa, yläasteella sain peräti kuutosia. Katsoin ensin, että sain koko kokeesta viitosen, mutta rupesin siinä sitten tarkemmin katselemaan ja se jättimäinen viitonen olikin vain yhden tehtävän pistemäärä. Kaikista tehtävistä oli mahdollisuus saada max. 6 pistettä. Rupesin sitten kääntelemään niitä papareita ja ihan ensimmäisellä sivulla komeilikin punakynällä piirrustettu 8½! :D Olin ihan "WTF!!!111OMFG!!!111". Hyvä etten huutamaan ruvennut. Nyt olen pirunmoisen ylpeä itsestäni, ensimmäinen matematiikan koe lukiossa ja sain kasi puolen. :D

Matikan tunnin (geometriaa, yyh) jälkeen olisi ollut vielä äikän tunti, mutta päätin, että vatsani on kipeä (oli se, oikeasti ja äikän kotitehtäväkin liittyi jotenkin puheviestintään, niin vatsakivut vain pahenivat, for good reason. Inhoan puheviestintää...). Niinpä soitin äidille ja kerroin tulevani kotiin. Se oli kyllä harvinaisen ymmärtäväinen, vaikka vähän arvelikin, että "se taisi olla lorvikatarri (vai kattari? well, anyways) joka iski".  Ee, rakastan äiskääni. :D

Huomenna on englantia, mulla on tällä kurssilla maikkana ryhmänohjaajani, niin se on vähän... miten sen nyt sanoisi... ää... No se kuitenkin kiusaa mua vähemmän kuin muita. Yeah, open lellikki. ;> Mutta tykkään kuitenkin, varsinkin kun Minna istuu vieressäni. :D Ei ainakaan tule tylsää, kuten viime viikkoinen tunti todisti. Meidän piti täyttää puhekuplia. Saatiin aikaan jotain tälläistä:

Kaksi miestä vuoristossa, toinen sanoo: "I think we are lost..." johon toinen vastaa "No shit." Mutta ei se kuulosta nyt yhtään hauskalta. Oli se kuiteskin. :D